sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Amsterdam

Moikka!


Selvittiin meidän Amsterdamin reissusta lähestulkoon kommelluksitta. Meidänhän piti tehdä oikein budjettimatka ja pihistää kaikesta. Oltiin varattu alun perin hostellin dormista sängyt meille, mutta törmättiin myöhemmin yhteen leirintäalueeseen, ja sieltä sai mökin parikymppiä halvemmalla. Peruttiin hostelli ja varattiin leirintä ja oltiin ihan fiiliksissä tästä vähän erilaisemmasta ratkaisusta. Kaiken piti olla hyvin.

Jostain syystä alettiin vasta junamatkalla lentokentälle googlaan kyseisen leirintäalueen arvosteluja. Siis en tajua, miten me ei tehty sitä aiemmin. Eikö olla opittu maailmanympärimatkalla mitään? Arvostelut olikin sitten aika mielenkiintoisia. Todella huono, rottia juoksee joka paikassa, vessapaperi maksaa, suihku maksaa, epäsiisti.. Kanssamatkustajilla oli varmaan hauskaa kuunnella meitä, kun päiviteltiin monien kirosanojen saattelemana, että mihkä helvattuun me ollaan taas menossa.

Napattiin kentältä taksi (siinä meni se parinkympin säästö, olisi voinut tsekata paikallisen julkisen liikenteen aikataulut ennen varausta) ja oltiin aika kauhuissamme, että mihin joudutaan. Todellisuus ei sitten ollutkaan niin kamala kun me ajateltiin, mutta me oltiinkin keritty ajattelemaan se aika kamalaksi. Kuitenkin vähän huokaistiin helpotuksesta, vaikka mökki olikin kämänen ja suihku-/vessatilat kylmät ja ikävät. Aamulla ei enää huokailtu helpotuksesta. Mökissä oli koko yön ihan pirun kylmä ja se haisi homeelta. Ulkona oli koko yön kauhea myrsky, ja tuntui että koko mökki lähtee lentoon. Lentokenttämeteli kuului todella selkeästi mökkiin. Ei nukuttu käytännössä juuri yhtään ja olotila aamulla oli sen mukainen. Kumpikin oli ihan umpijäässä eikä ollut mitään mahista päästä mihkään lämpöseen. Todettiin, että tää oli tässä. Meidän piti tehdä aamulla check in, koska tultiin niin myöhään mestoille, mut me tehtiinkin sitten check in ja check out samaan syssyyn :D Varattiin nopeesti semihyvältä kuulostava hostelli ja lähettiin keskustaan. En oo varmaan koskaan ollu niin jäässä, kun tollon matkalla metrolle. Vettä sato edelleen, varusteet ei todellakaa ollu parhaasta päästä ja oltiin jo valmiiks syväjäässä yön jäljiltä.

Tässä kuitenkin korostui se, kuinka tärkeetä on, että reissukaveri on hyvä tyyppi ja sen kanssa tulee toimeen. Oli meinaan katastrofin ainekset ilmassa, kun oltiin niin kylmissään ja väsyneitä, mutta me vedettiin epätoivosta huolimatta toi huumorilla läpi. Ei siinä oikein muu auttanut :D





No, loppu hyvin, kaikki hyvin - meidän varaama hostelli (Via Amsterdam) osottautu ihan huikeeksi paikaksi hyvällä paikalla, joten loppuloma menikin mainiosti. Ihan budjettiloma tästä ei nyt tullutkaan, mutta voin silti todeta, että ei  Amsterdam kallis paikka ole. Tehtiin paljon kaikkea ja syötiin aina, kun oli nälkä, eikä meillä mitenkään tuhottomasti rahaa mennyt. Julkiset kulkee tosi hyvin, joten majotustakaan ei tartte saada keskustasta, vaan voi mennä vähän kauemmakskin (mut ei sinne leirintäalueelle. Sen nimi oli joku Amsterdamse Bos).

Kaupunki vei kyllä mun sydämen. Käveltiin joka päivä about 10 kilsaa pitkin poikin keskustaa ja ajeltiin ratikallakin sinnesuntänne. Käytiin myös Keukenhofissa tulppaaneja katsomassa, mutta niistä läimäsen kuvat omaan postaukseensa, ettei tuu liikaa kerralla. Mä väittäisin, että Amsterdam on kaupunki, jonne olis helppo tulla yksinkin. Siis jos ei muuten reissaa paljoa yksin, vaan haluis nimenomaan kokeilla, millasta se on. Keskustassa oli lukuisista kanaaleista huolimatta helppo suunnistaa (toki Maps oli käytössä, mutta silti) ja julkiset tosiaan menee hyvin ja on selkeät käyttää. Me käytiin kanaaliajelullakin, mikä oli ihan hauska, vaikka Jenni nukkukin puolet siitä. Ei me paljon mitään uutta sen aikana nähty, koska oltiin jo niin tehokkaasti jalan kuljettu samoissa paikoissa, mutta se olikin kiva lepotauko koiville. Käytiin myös ilmasella lautalla joen? toisella puolella NSDM:ssä, missä oli tosi siisti istuskelupaikka Pllek ja paljon graffiteja. Saatiin Jennin yheltä kaverilta paljon vinkkejä, kun hän on joskus asunut kaupungissa.




Pllek



Tänne mä tuun vielä matkustaan toistekin. Uuden kameran käyttö vaatii vielä opettelua, mutta ei anneta sen häiritä - näkee näistä kuvista silti jotain! Toki en ees yrittänyt muokata, koska olen laiska :D

- Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristäisivät päivääni :)