keskiviikko 5. syyskuuta 2018

ISLANTI: Autolla saaren ympäri


Me vuokrattiin meidän pikkanen auto SADcarsin kautta eikä oo mitään pahaa sanottavaa tästä firmasta. Kaikki sujui hyvin. Ilmanpaineet piti tsekata autosta reissun loppupuolella, mutta Jennin opetuksen ansiosta osasin sen tehdä. Me otettiin myös kaikki maailman vakuutukset, koska ihan nyt oman googlettelun perusteella tuli todettua et jos jossain se kannattaa niin Islannissa. Hiekkamyrskyyn joutuminen on huonoa tuuria, mutta se mahdollisuus on olemassa, joten kannattaa sitä maksaa vähän ylimäärästä varoiksi, kuin löytää ittensä maksamasta kauheita summia, jos jotain sattuukin.

Mua etukäteen vähän jännitti, miten ajaminen sujuu. En oo kaikista varmin kuski, vaikka en kyllä myöskään luonnehtisi itseäni epävarmaksikaan. Ei vaan tule ajettua kauheasti enää, niin tuntuma on ehkä vähän hakusessa. Meillä kävi hassusti, että kumpikin oli ajatellut, että toinen alottaa ajamisen lentokentältä :D Mä sitten sain sen nakin itselleni, koska automaattivaihteinen auto ei oo mulle mitenkään uus juttu.

Ajaminen osottautui todella helpoksi. Saaren tosiaan kiertää päällystetty 1-tie, joka oli oikeastaan koko matkalta hyvässä kunnossa. Ihan muutama pätkä on hiekkaa. Tie on paikka paikoin semikapea ja kaiteita saarella ei kyllä harrasteta, mutta meidän ipana-auto oli niin pikkunen, että hyvin maihtu kaistalleen :D Pikkunen auto oli myös kätevä, koska nähtävyyspaikoilla ei ollut oikein kunnollista pysäköintiä, joten oli kätevää, että auton sai melkein paikallaan ympäri. Suurin sallittu nopeus on 90 ja hiekkateillä 80, mutta hiekkatiet on kyllä siinä kunnossa, ettei ainakaan meidän autolla olisi noin lujaa voinut mennä. Välillä 90 tuntui turhan hitaalta, mutta pääosin oli oikein hyvä nopeus, joskus vähän turhankin nopea. Islantilaiset itse ei sitä oikein noudata, mutta ne menkööt ohi joilla kiire on.

Islannissa on muuten liikenne aika samanlaista kuin Suomessa, mutta kapeat, yksisuuntaiset sillat erottuivat joukosta. Uudessa-Seelannissa oli aina selkeästi merkitty kumman pitää väistää, mutta Islannissa se väistää, joka on vikana sillalle menossa. Tää aiheutti välillä hämmennystä ja kerran jouduttiinkin pakitteleen takasin päin (vaikka ehdottomasti eessä olevan auton olis pitänyt, koska me oltiin jo selkeesti yli puolenvälin tulossa, hmph). Yhteen yksisuuntaiseen pitkään tunneliinkin törmättiin, se oli aika kuumottavaa. Meeting pointeja oli kuitenkin muutaman kymmenen metrin välein, joten kyllä touhusta selvisi, mutta oli se jännää.

Todettiin, että islantilaiset ei oikein harrasta kylttejä. Ihan omituisella logiikalla oli jotkut nähtävyydet merkattu ja jotkut ei. Ruppaniin kirkkoihin, joita ei ees löytänyt, saattoi olla kyltti, mutta isoihin vesiputouksiin ei. Eli jos jotain reissua varten kannattaa tehdä taustatutkimusta niin Islantia. Meillä oli offline-kartta, johon oli merkattu paikat, joissa halutaan käydä. Toki paljon näkee, vaikkei mitään etukäteen tutkisi, mutta meillä olisi omista kohteista jäänyt puolet näkemättä, ellei oltaisi niitä etukäteen selvitetty. Kaikki päätieltä poikkeavat tiet eivät myöskään ole välttämättä kovin hyvässä kunnossa, joten turhia mutkitteluja ja kiertoreittejä ei senkään takia kannata harrastaa.



Islanti on myös maa, jossa säähän kannattaa suhtautua pelonsekaisella kunnioituksella. Meille tuli varotusviestit autovuokraamolta, mikä oli kiva, mutta oltiin kyllä itsekin naama sääennustuksissa aika tehokkaasti. Pelkät sääennustukset ei kerro vielä mitään, vaan on tarkkailtava myös varoituksia! Esimerkiksi Mývatniin ajaessa me oltiin tuulivarotuksen rajamailla, mikä oli ihan hyvä tieto. Oli myös hyvä tarkistaa, ettei tuuli muutu hiekkamyrskyksi. Länsiosan niemeen ajettiin keltasen tuulivarotuksen aikana ja ohje oli, että pienten ajoneuvojen kannattaa olla varoillaan. Saaren pohjoisosassa ollessamme tuli varoitus, että etelässä on niin kova tuuli, että kannattaa lykätä reissua. Eli ihan oikeasti pitää ottaa sää tosissaan ja olla valmis muuttamaan suunnitelmiaan!

Kannattaa myös varautua kaatosateessa ajamiseen. Ja se tuuli on kova, vaikkei olisikaan vielä varoituksen arvoinen. Maltti on valttia! Lampaat myös hyppii välillä tielle ihan miten sattuu, joten niihin pitää suhtautua kuin poroihin Suomen lapissa.

Mutta noin muuten sanoisin, että ei sitä ajamista olisi kannattanut pelätä. Meillä meni vielä hyvin, kun kumpikin oli kuski, joten ei tarvinnut puuduksiin asti itse ajaa. Vaihdeltiin tunnin parin välein ja se oli hyvä taktiikka. Pimeällä meidän ei tarvinnut ajaa ollenkaan, kun oltiin niin ajoissa aina perillä. Näkihän tuolla turisteja, jotka pysähtyivät ihan omituisiin, välillä vaarallisiinkin, paikkoihin, mutta jos normaalisti osaat Suomessa ajaa autoa ja olla ihmisiksi sen kanssa, niin pärjäät Islannissakin.


- Sofia

tiistai 4. syyskuuta 2018

ISLANTI: Kirkjubæjarklausturista saaren ympäri Reykjavikiin

Kirkjubæjarklausturissa (joo oon kopioinu ton nimen ja liitän koko ajan, en jaksais enkä osais kirjottaa oikein ite) löytyy aivan upea kanjoni Fjaðrárgljúfur. Olin oottanut sitä tosi paljon, koska se vaan näyttää kuvissa niin maagiselta. Intoni oli suuri, kun selvisi, että se ei vaan näytä, vaan myös on! Kuumotti vähän katsella, koska näköalapaikka oli tollasta ritilää, josta näki alas, mutta unohdin pelkoni maisemia ihaillessa.





Seuraavana kohteena meillä oli Jökulsárlón. Ootin sitäkin kauheasti, mutta itse menomesta olikin ihan täynnä turisteja ja meinasi tuntua mitäänsanomattomalta. Onneksi oltiin jo menomatkalla pysähdytty ihmettelemään jäätikköjärveä rauhallisempaan paikkaan, jossa saatiin olla ihan kaksin. Eikä varsinainen Jökulsárlónikaan kylmäksi jättänyt, koska nähtiin hylkeitä! Oltiin edellisenä iltana puhuttu, kuinka siistiä olisi nähdä hylkeitä, mutta ei käynyt kyllä mielessäkään, että nähtäisiin niitä tuolla. Tai että ylipäätään nähtäisiin. Jäävuoret alkoivat näyttää noin kymmenen kertaa suuremmilta ja upeammilta sen jälkeen :D Fiilis oli vaan niin loistava.





Yötä oltiin Höfnissä, joka oli söpö pikkukylä. Tai kaupunki noiden mittapuulla. Sieltä myös näkee Vatnajökull-jäätikön kunnolla selkeällä kelillä, me nähtiin vähän läikkiä. Ajeltiin rannikkoa pitkin kohti itää! Käytiin Seyðisfjörður-nimisessä pienessä kalastajakylässä, jonne piti ajaa vuoristotietä (Erika onneks ajo). Kylä oli kovin söpö! Itäosassa saarta alko näkyyn puita, sitä ennen ei kasvanut oikeestaan mitään polvenkorkusta korkeempaa. Itäosassa on myös mahdollista nähdä poroja, mutta ne ei oo samanlaisia kuin Suomessa, vaan ovat villejä. Tuttu, jonka luona oltiin yötä, kertoi kuulleensa metsästyksen ammuntaa eli poroja oli liikkeellä, mutta me ei niitä nähty. Lampaita ja hevosia taas saari on täynnä. Ja ainiin, nähtiin hylje kyljellään pötköttämässä matkalla!



Seuraava isompi kohde meillä oli Mývatn. Kuviteltiin menevämme vähän isompaan kaupunkiin, jossa voidaan pyöriä kaduilla ja ihmetellä ihmisiä. Selvisi hetkellisen harhailun ja pohdinnan jälkeen, että  Mývatn ei ole kaupunki, vaan järvi. Sen nimistä kaupunkia ei ole, vaikka joka paikassa kyseisestä paikasta puhutaan Mývatnina. No, eipä siinä, oltiin sitten siinä jossain kaupungissa, joka siinä järven vieressä oli. Oltiin varattu sieltä kaksi yötä, koska aateltiin, että tuossa vaiheessa tekee jo mieli levätä. Vähän mietittiin, että oltiinko tehty virhe, kun paikka osottautuikin pienemmäksi kuin luultiin, mutta hyvin se aika meni. Tutkittiin kananmunapierupaikkoja, tulivuorijärviä, luolia, isoa kraateria, laavapeltoa ja käytiin uiskentelemassa kuumissa lähteissä. Se se vasta oli jännää. Lievä kananmunapieru haisi koko ajan ja vesi oli sellaista maitomaista. Iho tuntui tosi pehmeälle sen jälkeen.




Toi vesi on kuumaa!

Huomatkaa kiirunat, jotka ihaili putousta

Loppumatkalta on huonosti kuvia, mutta kierrettiin pari päivää rantaa pitkin pikkukalastajakylien läpi kohti lännessä olevaa Snaefellsin niemeä. Sinne oli luvattu kovaa tuulta, joten ajettiin suorilta majapaikkaan hiukan pelko persiissä. Majapaikan mamma sanoi, että illaksi ja seuraavaksi päiväksi on luvattu 30-35 m/s tuuli, joten kannattaa heti tehdä kaiken mitä haluaa. Kierreltiin sitten niemen kärjen tuntumassa olevissa paikoissa, mutta tuuli yltyi koko ajan aika pahaksi. Lähettiin karkuun. Majapaikassa kerittiin lillumaan porealtaassa hetkinen ja sitten pysyttiin visusti sisällä. Niemen yläosa jäi meiltä nyt näkemättä, mutta ei siellä ollut kauheasti edes mitään meitä kiinnostavaa.

Mamma oli onneksi väärässä ja seuraavana aamuna tuuli oli tyyntynyt sen verran, että päästiin jatkaan kohti Reykjavikiä. Matkalla pysähdyttiin Ytri-Tungaan, jossa nähtiin paljon, paljon hylkeitä!



Noi mustat pallerot on hylkeitä!


Saaren pääkaupunki ei kyllä ollut ihan sitä, mitä odotettiin. Liian iso ja liikaa ihmisiä. Onneksi meillä oli auto vielä käytössä, joten yön jälkeen lähettiin vielä huristelemaan vikoille luontokohteille ennen auton palautusta eikä tarvinnut siis väkisin olla kaupungissa.

Mikään maailman paras matkakertomus tämä ei ole, mutta sitä varten on muita, yksityiskohtaisempia blogeja. Kerroin, mitä me tehtiin. Paljon jäi myös kertomatta, koska pysähdeltiin millon missäkin, mutta isoimmat linjat nyt tuli kuitenkin sanottua. Kysyä saa jos on kysyttävää! Harmittaa myös vähän, kun en saanutkaan niin hienoja kuvia kuin halusin. Tähän syynä oli se, että Islanti on maisemiltaan yksinkertaisesti liian vaikuttava kameralle :D Mittasuhteet on niin suuret ja massiiviset, että ei minun pieni kamerani pärjännyt niille mitenkään. Onneksi kaikki tallentui verkkokalvoille ja voin muistella maisemia itsekseni. Suosittelen kohdetta kyllä jokaiselle, joka osaa arvostaa luontoa ja upeita maisemia! Ja sellaiselle, joka ei ole sokerista, vaan kykenee elämään vesisateessa.

- Sofia

maanantai 3. syyskuuta 2018

ISLANTI: lentokentältä Westmannasaarten kautta Kirkjubæjarklausturiin

Moi!

Mä oon palannut Islannista ja mä oon täynnä intoa. Oli ihan huikea loma! Aivan huikea. Yksinkertaisesti huikea. Olin siis lapsuudenystäväni Erikan kanssa 11 päivää (oikeastaan 10, koska lennettiin pois jo aamulla niin ei sitä lasketa) reissussa. Napattiin lentokentältä auto alle ja ajettiin koko saari ympäri muutaman mutkan kautta. Ajattelin jakaa nää reissupostaukset nyt sillain, että parin kuvapläjäyksen kera kerron ihan yleisesti, että missä mentiin, mitä tehtiin ja mikä oli fiilis. Sit yhessä postauksessa voisin käsitellä autolla ajamista tuolla, koska sellasista postauksista on mulle itelleni ainakin hyötyä muiden blogeissa. Sit jos juttua vielä riittää, niin läpätän jotain. Varotan jo nyt, että juttua saattaa muutenkin riittää. Sellasta ärsyttävää hehkutusjuttua, mutta nyt minä hehkutan kun on aihetta.

Me oltiin tosi hyvin suunniteltu etukäteen, mitä tehdään. Oli karttoja ja oli merkintöjä. Majotuksetkin oltiin paria yötä lukuunottamatta varattu etukäteen. Kaikki meijän majotukset oli joko pikkusia mökkejä, joissa oli vaan sängyt eli pisulle ja pesulle piti mennä yhteisiin tiloihin tai sitten guesthouseja, jotka oli musta aika hostellimaisia, paitsi paljon kivempia. Ne oli siis taloja, joissa oli monta makuuhuonetta ja yhteisinä tiloina keittiö, olkkari ja pesutilat. Meillä kävi järjetön munkki majotusten kanssa, koska ne kaikki oli ihan mainioita! Ne oli myös tosi hyvien välimatkojen päässä, mikä oli kyllä aika tuuria, ei me siihen mitenkään järjettömästi aikaa tuhlattu suunnitellessa. Yks yö nukuttiin tutun luona ja yks majotus saatiin lennosta halpaan hintaan, joten ei tarvinnut nukkua autossa. Harvoin sujuu kaikki näin sutjakkaasti.




Ekana päivänä saavuttiin iltapäivällä mestoille ja pienen kuumotuspaniikin jälkeen lähdettiin ajeleen. Minä ajoin ja se oli heti kivaa! Erika oli tutkinut, että Islannin jänniä lintuja lunneja näkee parhaiten etelässä olevalla Westmannasaarella, joten me oltiin buukattu lautta sinne ja oltiin eka yö siellä. Lauttaa odotellessa löydettiin upea musta ranta ja tutkittiin sitä.



Unien jälkeen lähettiin kiipeen korkeelle vuorelle ja kyllähän niitä lintuja siellä näkyi! En jotenkin uskonut, että muka oikeesti niitä nähtäisiin, mutta juku vie, nähtiin vaikka kui monta! Niin läheltä, että kalasaalis näky suussa. Lunnit ei muuten niele ja yrjö kaloja sillain kun monet muut linnut, joten ne voi pyydystää vaan tietynlaisia sinttejä (en nyt muista nimee), koska ne ne saa nokassaan hyvin kannettua pesään. Nää sintit on kuolemassa, koska ilmastonmuutos, ja se tarkottaa, että lunneillekin tulee ikävät oltavat! Nyyh :(





Palattiin pääsaarelle ja lähettiin ajeleen saaren ympäri kiertävää 1-tietä! Matkalla nähtiin parit vesiputoukset. Ei herättänyt suuria tunteita, koska ne oli täynnä turisteja, ja me kumpikin ollaan vähän sitä mieltä, että vesiputous vaatii jotain muutaki ku lujaa suoraan alas tulevaa vettä et se olis vaikuttava. Tai onhan ne vaikuttavia, mutta sellaseen vou-ilmiöön tarvii vähän enemmän työtä.



Yks ehdoton juttu, mitä ootin, oli rannalla makaava lentokoneen raato. En oikein tiedä, miks se siellä on, mutta se on näyttänyt jännältä kuvissa. Sinne piti kävellä n. 4 km suuntaansa aivan järkyttävän tylsää hiekkapeltoo. Ei juma meinas päässä raksua. Sit se raato tönötti siellä. Ei ollut ihan sellasta, kun olin hienoissa kuvissa nähnyt. Paikka on tullut turistien tietoisuuteen ja sen kyllä huomas. Oltiin raahattu lounas mukanamme (nuudelia) ja vedettiin se naamariin kaatosateessa, napattiin raadosta kätkö ja alotettiin vaellus takasin. En ehkä suosittele tota kohdetta, se on varmasti menettänyt hohtonsa ajan kuluessa. Ei kuitenkaan harmittanut, koska matka oli niin huvittavan tuskanen, että naurettiin vaan siinä vesisateessa tallustellessamme.



Vìkin musta ranta käytiin myös katsomassa, mutta siellä oli myös liikaa turisteja. Onneks tiedettiin, että turistivirta vähenee mitä pidemmäs mennään, oltiin vielä liian lähellä Reykjavikiä. Meidän ekana päivänä löytämä musta ranta oli sitä paitsi paljon hienompi. Koko eteläosa saaresta on myös mustaa rantaa, joten en mä nyt tiedä, miksi just tonne Vìkiin pitäisi itsensä änkeä.



Islanti on siitä jännä, että maisemat vaihtelee ihan sikana. On pelkkää tasasta hiekkaa, preeriamaista heinikkoa, laavapeltoa ja sitten yhtäkkiä vuoria ja jopa jäätikkö! Sama maisema voi jatkua kilometritolkulla, mutta vaihtuu ihan sormia napsauttamalla. Laavapelto oli meistä kaikkein jännintä, se oli niin erikoista.

Seuraavassa postauksessa kerron Kirkjubæjarklausturin upeasta kanjonista!

- Sofia