MAAILMAN YMPÄRI: Mikäs nopeusrajotus täs nyt olikaan?

J: Camper van on nyt palautettu turvallisesti ja naarmuitta Aucklandiin ja me selvittiin hengissä reilusta 5000 ajetusta kilometristä. Välillä kyllä tuntu siltä, että tää jää viimeseks reissuks (mut äiti me ollaan nyt ihan kunnossa, ei jälkikäteen tarvi murehtia) mutta ei tuo ajaminen nyt suurimmilta osin hirveän vaikealta tuntunut. Mä olin meistä kahdesta se kuski ja olin sitä ihan omasta tahdostani - oon aina nauttinut ajamisesta. Toki siinä jäi paljon maisemia näkemättä kun välillä joutui keskittymään ajamiseen ihan todenteolla. Ei se kuitenkaan jäänyt harmittaan, koska upeita maisemia tuli muutenkin nähtyä ja ajaminen oli ihan mielettömän kivaa (ainakin melkein aina, loppupuolella rupes jo vähän tympiin).

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottu yllättävän nopeasti. Mä panikoin etukäteen, että miten se onnistuu, miten tajuan pysyä tien vasemmalla puolella ja kääntyä oikein kun koko pienen ajokortti-ikäni oon ajanut oikealla puolella. Turhaan olin kyllä sitä panikoinut sillä hyvin se mun mielestä sujui alusta asti. Okei, aluks oli vähän vaikeuksia löytää se auton oikea kohta siltä vasemmalta kaistalta. Tuntu, että ajo koko ajan liian paljon vasemmalla eli melkein ojassa. Pyysinkin aina Sofiaa huomauttelemaan kun moikkaan liikaa valkosta viivaa tien laidalla ja kyllä se oikea paikka rupes siitä sit aika pian löytyyn. En tiedä, mistä mahto johtua, että sitä väkisin halus ajaa liian paljon vasemmalla. Olishan se paljon enemmän järkeenkäypää jos olis halunnut ajaa siellä oikealla puolella mihin on tottunut. Vaikka olis se kyllä tuntunut todella oudolta jos jostain syystä olisin päätynyt tien väärälle puolelle ajamaan kun ratti ei olisi ollut keskiviivan vieressä. Summa summarum - vasemmanpuoleisen liikenteen kanssa ei ollut niin paljon ongelmia kun oli etukäteen ajatellut.

Uuden-Seelannin tiet (varsinkin Eteläsaarella) oli välillä melko haastavia mutta mä näin ne enemmänkin hauskoina kuin pelottavina. Toki välillä tuli sellanen tunne, että sussiunatkoon nyt ollaan korkeella ja lähellä reunaa! Niitä pitkiä, mutkasia ja korkeita vuoristoteitä oli kuitenkin todella hauska ajella. Ei ruvennut tylsistyttämään missään vaiheessa. Tykkäsin muutenkin ajaa Eteläsaarella vuoristoteillä paljon enemmän kuin Pohjoissaarella. Pohjoissaarella oli ihan törkee tuuli koko ajan ja se heitteli autoo miten sattuu ja tällöin ne pienet kuolemanpelotkin nosti päätään. Pohjoissaarella tiet oli myös enemmän moottoritiemäisiä eli paljon pitkää ja tylsää suoraa.

Välillä jouduttiin myös oikein Sofian kanssa pähkäilemään, että miten hitossa jotkut risteykset oikein toimii. Täällä ihan oikeesti vois olla tarvetta suomalaiselle insinööriosaamiselle - risteykset täällä on välillä niin omituisia, että niihin on oltava joku järkevämpikin ratkaisu!

Tästä ajokokemuksesta sai kyllä paljon varmuutta omaan ajamiseen ja nyt voi hyvillä mielin ruveta suunnitteleen road trippiä Amerikkaan road 66:lle!

- Jenni

MAAILMAN YMPÄRI: Kuvia matkan varrelta

S: Kuvapläjäys olkaa hyvät. Ihan ekana nyt se kuva meidän liikkuvasta kodista.

Oli vähän kylmä eräänä aamupäivänä kun lähdettiin liikkeelle. Tiet oli kuitenkin sulia (vanhemmat älkää kauhistelko, me ollaan kyl varovaisia!)

Jenni bongas Blue Pools -kyltin tienvarressa ja tehtiinkin ekstempore pysähdys ja käppäiltiin katseleen sinistä vettä. Matkalla oli niin kiikkura silta, että jalat vapisi ja elämä vilisi silmissä.

Sit poikettiin katsoon vesiputousta eri stopilla. Kuvaajaa eli mua kiinnosti enempi kivet. Tolla pysähdyksellä meijän auton ovet alko temppuileen, mut väkivalta oli ratkasu ja yli puolen tunnin sähläämisen jälkeen päästiin jatkaan matkaa.

Fox Glacierilla mentiin meren rannalle katseleen auringonlaskua, joka laski pilviin, joten ei katseltu sitä loppuun asti. Tehtiin taas jotain hurjaa: ostettiin helikopteriajelu. Mentiin helikopterilla jäätikölle, hilluttiin siel hetki ja tultiin takas. Ei se kestänyt kuin 20 minuuttia, mutta oli silti kiva kokemus. Jäätikkö oli upea, mutta itse ainakin tykkäsin enemmän helikopterilla ajelusta ja maisemien katsomisesta. Olin kyllä kauhusta kankeana ja kaikki onnettomuudet pyöri mielessä, mutta silti se oli siistiä.

Käytiin Lake Mathesonilla pikkusella käppäilyllä. Metsässä oli outoja saniaispuita.

Tänään satoi aika paljon. Yritettiin ajaa Arthur's Passiin, mutta todettiin melkein perillä, ettei kyllä enää jatketa matkaa hurjien teiden takia. Siellä oli kamala silta ja Kea-lintuja autojen kimpussa.

Sellasta tänne kuuluu!

-Sofia

MAAILMAN YMPÄRI: Heippa Uudesta-Seelannista!

S: Terkkuja Uudesta-Seelannista. Täällä meillä on Jucyn combo-campervan käytössä. Campervan on tällänen vähän niinku minimatkailuauto. Tää on neljän hengen, mutta hienosti ollaan kyllä kahestaanki saatu tila vallattua. Eli yöt nukutaan vanissa (joo on kylmä) ja tehdään ruokakin täällä kaasuhellalla. Mahtava peli! Vähän hyytyy vuoristoteillä kun ei tehot riitä, mutta mikäs siinä körötellessä. Jenni on tähän mennessä – ja todennäköisesti jatkossakin – hoitanut ajamisen enimmäkseen, mutta mäkin jo kokeilin ajamista ja varmasti tulen välillä ajeleen. Jenni kuitenkin touhusta enemmän tykkää, joten saa mun puolesta kyllä ollakin sitten kuski.

Tässäpä kuvia ekoilta päiviltä, ne kertoo enemmän kuin pälätykset. Ainiin, otin tatskan. Meillä on netin kanssa suunnattomia ongelmia, joten blogi saattaa olla aika hiljanen nyt hetken aikaa. Päivitetään kun pystytään, mutta instat laulaa hieman paremmin kun julkisten paikkojen wifi-yhteyksillä saa sinne äkkiä päivitettyä!

Ehkä ens postaukseen tajuan laittaa siitä campervanistakin kuvan..

-Sofia

MAAILMAN YMPÄRI: Uusi-Seelanti

S: Jatketaanpas nyt sitten meidän reissukohteiden paljastamista! Aika loogisesti Aussien jälkeen nokkamme suuntaa kohti Uusi-Seelantia (vai Uutta-Seelantia?). Jotenkin musta tuntuu, että kumpikin ootetaan ehkä eniten juuri tätä vaihetta reissussamme. Täällä ois homman nimi se, että napataan campervan alle ja ajetaan Christchurchista (elikäs Jeesuskirkosta) Aucklandiin. Tää suunnitelma on samaan aikaan maailman siistein ja maailman pelottavin! Minähän en ole mikään varma kuski. Miten voisinkaan olla, kun ei noilla autoilla ihan hirveesti tule ajettua. Oikeestaan kuskinhommat onkin reissussa enemmän Jennin vastuulla. Toki matkan ollessa noin pitkä on munkin pakko välillä istua ratin taakse. Suunnitelma on kuitenkin se, että mä ajan ne suorat ja rauhalliset pätkät ja Jenni sitten enemmän taitoa vaativat mahdolliset kaupunkikohdat. Joita kyllä yritetään välttää parhaamme mukaan.

Ollaan kuitenkin kuultu tosi paljon juttua siitä, että vaikka se ajaminen väärällä puolen tietä pelottaa, niin ei se loppujen lopuksi niin vaikeaa ole, kunhan muistaa pitää hermot kurissa. Meillä on navikka kuitenkin kertomassa mihin mennä, eikä meillä ole mikään kiire. Rauhassa ja ilman riitoja olisi siis tarkoitus selvitä!

Jännitystä lisää vielä sekin seikka, että campervan ei ole mikään pieni auto. Itsehän en ole farmaria isommalla autolla koskaan ajanut, mutta eikös senkin taidon voi sitten tuolla väärän puolen tietä ajamalla opetella :D Ollaan niiiin hyvin valmistautuneita tähän touhuun. Tarkotus oisi siis nukkua mahdollisimman monta yötä siellä autossa. Tehään siellä myös ruokaa sillon tällön. Auto on meillä siis jo vuokrattuna! Tuolla puolen maapalloa on talvi sillon kun siellä ollaan, mutta onneksi ollaan kotonamme totuttu arktisiin olosuhteisiin niin emme varmaankaan jäädy öiden aikana.

Saatiin paljon vinkkejä mun kaverilta, joka on ollut vuoden vaihdossa Uudessa-Seelannissa, ja aletaankin seuraavaksi tutkimaan niitä kartan kanssa ja vähän hahmottelemaan meidän road tripin reittiä. Mutta siitä lisää myöhemmin!

-Sofia

Kuvat: Pinterest