tiistai 4. heinäkuuta 2017

MAAILMAN YMPÄRI: Yhteenveto Balista

S&J: Taas on yhteenvedon paikka, koska ensi yönä me lennetään täältä Balilta Australiaan. Bali on ollut ihana ja kohdellut meitä todella hyvin, mutta kyllä ootetaan Ausseja jo oikein malttamattomina! Tää Balin kuumuus alkaa pikkuhiljaa olla meille liikaa. Ollaan myös saatu nauttia lomamoodista ihan tarpeeksi ja nyt vähän jalat vipajaa päästä liikkeelle ja tutkimaan uusia paikkoja. Ootamme myös sitä, että ymmärtää kaiken ympärillä tapahtuvan ja asiat on selkeämpiä.


Balilla kyllä tottui prinsessakohteluun. Aluksi hämmensi, kun ei edes limsatölkkiä saanut itse aukaista. Ei suomalaiset vahvat itsenäiset naiset (:D) ole tottunut tuollaiseen palveluun. Taksikuskit odottaa parkissa, että saat ihailla auringonlaskun rauhassa loppuun ja se on niille ihan ok, vaikka ne tekee sen pilkkahintaan. Balilaiset ihmiset on meidän kokemuksen mukaan todella ystävällisiä ja sympaattisia. He hymyilevät, keskeyttävät tekemisensä huikatakseen moikat tai hyvät huomenet, kyselevät päivän suunnitelmia ja ylipäänsä reissustamme asioita. Uhrilahjoja on kadut täynnä - niin että varomattomimmat (eli Sofia) kulkijat saattaa vahingossa talloa päälle. Bali on täynnä koiria, jotka kaikki tekisi mieli kaapata kainaloon ja antaa vähän rakkautta. Toisaalta ne myös tekee mieli kiertää kaukaa. Balilaiset eivät ole lihavia, he kuljettavat AIVAN kaiken skoottereilla ja heidän hymynsä tarttuu helposti. Ravintoloiden menuihin ei kannata luottaa, yleensä annoksesta puuttuu aina jotain. Tänne pitää joskus tulla uudelleen.

Rahanmenosta on hieman vaikea ollut pitää kirjaa, koska me ollaan maksettu ravintolalaskuja vuoronperään ja muutenkin heitelty toisillemme seteleitä, jos ei itellä ole ollut sopivaa. Niin helppoa reissata ihmisen kanssa, jolla on samanlainen asenne rahaan. Ei tarvitse jakaa kaikkea puoliksi ja laskea jokaista velkaa ja seteliä tarkasti. Vähän sinnepäin on hyvä. Nyt vikoina päivänä läntättiin loput setelit samaan läjään ja käytetään ne yhdessä loppuun.

Sofia kuitenkin yritti jonkinlaista kirjaa pitää, niin saa vähän osviittaa siitä että mitä täällä asiat maksaa. Hinnat on taas laitettu puokkiin eli esimerkiksi taksimatkatkin on nyt jaettu kahtia. Kerran kolmeenkin osaan, kun saatiin yksi reissaaja samaan taksiin jakamaan kulut. Ei se nyt ole niin justiinsa. Rahaa oltaisiin voitu säästää esimerkiksi majotuksien ja ruuan kanssa varmaan jopa puoletkin. Päätettiin kuitenkin maksaa laadukkaasta majoituksesta, koska täällä se hyväkin on halpaa. Jaksaa eri tavalla sitten Australiassakin nukkua jaetuissa huoneissa, kun on saanut nyt luksustella. Samoin ruuan kanssa: hamppari ja pizza on nyt vaan maistunut useammin kuin halvempi paikallinen ruoka. Sitäkin on toki tullut syötyä, mutta kumpikin on ollut sitä mieltä, ettei joka päivä pysty vahvojen makujen takia. Muutenkin jos oltaisiin oltu parempia tinkimään niin varmasti monesta asiasta olisi säästänyt paljon, mutta tämä kaikki on nyt ollut opettelua! Loppuvaiheessa tinkiminenkin sujui jo paremmin.

Meidän valuuttalaskuri ei ehkä oo ihan ajantasalla niin eurot on ny vähän pyöristettyjä versioita.

ELI:

- kauppa (eli vesi, herkut, eväät yms) 488 000 idr (32e)
- ravintola ja kahvilat 2 703 500 idr (178e)
- alkoholi 90 000 idr (6e)
- vaatteet 685 000 idr (45e)
- tuliaiset 10 000 idr (1e :DD)
- hieronta yms touhut 195 000 idr (13e)
- taksit 450 000 idr (30e)
- Gili Airille meno (60e)
- hotellit/hostellit/homestayt (271e)
- pyykkäys 30 500 idr (2e)
- pääsymaksut (Monkey Forest, Padang Padang Beach x2, Uluwatu Temple) 100 000 idr (7e)
- kirja 147 000 idr (10e)
- aktiviteetit (pyörä & snorklaus) 90 000 idr (6e)
- kortit 50 000 (3e)

Yhteensä rahaa meni siis suunnilleen 664e. Balilla oltiin siis kolme viikkoa. Mojosurfin kurssi ei oo mukana summassa, koska se me maksettiin jo etukäteen.



Kuvituksena meidän ruuat.

- Sofia ja Jenni

2 kommenttia:

Kommentit piristäisivät päivääni :)