MAAILMAN YMPÄRI: Mikäs nopeusrajotus täs nyt olikaan?

J: Camper van on nyt palautettu turvallisesti ja naarmuitta Aucklandiin ja me selvittiin hengissä reilusta 5000 ajetusta kilometristä. Välillä kyllä tuntu siltä, että tää jää viimeseks reissuks (mut äiti me ollaan nyt ihan kunnossa, ei jälkikäteen tarvi murehtia) mutta ei tuo ajaminen nyt suurimmilta osin hirveän vaikealta tuntunut. Mä olin meistä kahdesta se kuski ja olin sitä ihan omasta tahdostani - oon aina nauttinut ajamisesta. Toki siinä jäi paljon maisemia näkemättä kun välillä joutui keskittymään ajamiseen ihan todenteolla. Ei se kuitenkaan jäänyt harmittaan, koska upeita maisemia tuli muutenkin nähtyä ja ajaminen oli ihan mielettömän kivaa (ainakin melkein aina, loppupuolella rupes jo vähän tympiin).

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottu yllättävän nopeasti. Mä panikoin etukäteen, että miten se onnistuu, miten tajuan pysyä tien vasemmalla puolella ja kääntyä oikein kun koko pienen ajokortti-ikäni oon ajanut oikealla puolella. Turhaan olin kyllä sitä panikoinut sillä hyvin se mun mielestä sujui alusta asti. Okei, aluks oli vähän vaikeuksia löytää se auton oikea kohta siltä vasemmalta kaistalta. Tuntu, että ajo koko ajan liian paljon vasemmalla eli melkein ojassa. Pyysinkin aina Sofiaa huomauttelemaan kun moikkaan liikaa valkosta viivaa tien laidalla ja kyllä se oikea paikka rupes siitä sit aika pian löytyyn. En tiedä, mistä mahto johtua, että sitä väkisin halus ajaa liian paljon vasemmalla. Olishan se paljon enemmän järkeenkäypää jos olis halunnut ajaa siellä oikealla puolella mihin on tottunut. Vaikka olis se kyllä tuntunut todella oudolta jos jostain syystä olisin päätynyt tien väärälle puolelle ajamaan kun ratti ei olisi ollut keskiviivan vieressä. Summa summarum - vasemmanpuoleisen liikenteen kanssa ei ollut niin paljon ongelmia kun oli etukäteen ajatellut.

Uuden-Seelannin tiet (varsinkin Eteläsaarella) oli välillä melko haastavia mutta mä näin ne enemmänkin hauskoina kuin pelottavina. Toki välillä tuli sellanen tunne, että sussiunatkoon nyt ollaan korkeella ja lähellä reunaa! Niitä pitkiä, mutkasia ja korkeita vuoristoteitä oli kuitenkin todella hauska ajella. Ei ruvennut tylsistyttämään missään vaiheessa. Tykkäsin muutenkin ajaa Eteläsaarella vuoristoteillä paljon enemmän kuin Pohjoissaarella. Pohjoissaarella oli ihan törkee tuuli koko ajan ja se heitteli autoo miten sattuu ja tällöin ne pienet kuolemanpelotkin nosti päätään. Pohjoissaarella tiet oli myös enemmän moottoritiemäisiä eli paljon pitkää ja tylsää suoraa.

Välillä jouduttiin myös oikein Sofian kanssa pähkäilemään, että miten hitossa jotkut risteykset oikein toimii. Täällä ihan oikeesti vois olla tarvetta suomalaiselle insinööriosaamiselle - risteykset täällä on välillä niin omituisia, että niihin on oltava joku järkevämpikin ratkaisu!

Tästä ajokokemuksesta sai kyllä paljon varmuutta omaan ajamiseen ja nyt voi hyvillä mielin ruveta suunnitteleen road trippiä Amerikkaan road 66:lle!

- Jenni

MAAILMAN YMPÄRI: Kun aurinko vihdoin laski mereen

S: Olipa kerran päivä, jolloin valitin instaan kun ei millään olla onnistuttu tekeen menestyneitä auringonlaskuretkiä. On ollut joo hienoja laskuja, muttei sellasia vou. Sitten se koitti heti seuraavana iltana.

Mentiin rannalle ja todettiin, että taas se aurinko laskee johkin pöpelikköön. Sit satuin kuuleen kun kolme tyttöä kikatti jossain kukkulan päällä. Ne sattui sopivasti häipymään sieltä ja me kavuttiin tilalle ja johan oli maisemat! Kolme hyljettä uiskenteli toisessa suunnassa ja toisessa aurinko laski vihdoin ja viimein suoraan mereen - ei ollut puskaa eikä pilviä edessä.

- Sofia

MAAILMAN YMPÄRI: Haiseva Rotorua

S: Rotorua on tunnettu tulivuoriperäsistä haisevista muta- ja vesialtaista. Käytiin kahdessakin paikassa niitä toljottelemassa. Se oli vähän liikaa ehkä, mutta harvoinpa tuollaisia ihmeellisyyksiä pääsee katselemaan. Nukuttiin yö keskustan parkkipaikalla ja sielläkin leijaili tämä kananmunapierun aromikas tuoksu. Sen lisäksi käppäiltiin muutaman kilsan lenkki Redwoodsissa punapuita ihmettelemässä.

Nyt ollaan jo kaukana näistä haisevuuksista!

- Sofia

MAAILMAN YMPÄRI: Ei nähty myöskään hobitteja

J: Kiiltomatoluolien jälkeen seuraava kohde oli Matamata ja siellä Hobittila. Hobittila oli melko kallis mutta se oli kyllä mielestämme kaiken rahan arvoinen. Kahden tunnin opastettu kierros maksoi 79 Uuden-Seelannin dollaria eli noin 50 euroa. Ei olla Sofian kans mitään suuria opastettujen kierrosten ystäviä mutta tällä kertaa yllätyttiin positiivisesti. Meidän kohdalle osui aivan ihana opas, joka kertoi kivoja ja hauskoja faktoja Taru Somusten Herrasta - ja Hobitti -leffojen kuvauksista.

Kierroksen lopussa saatiin vielä inkiväärioluet Konnun pienessä söpössä baarissa (olisi saanut myös kaljaa tai siideriä mutta yök). Vaikka meistä kumpikaan ei ole mitään suurensuuria hobittifaneja niin toi paikka oli silti ihan mahtava! Voin vaan kuvitella millainen elämys tuo on tosifanille. Tälle paikalle suuret suositukset!

- Jenni

MAAILMAN YMPÄRI: Ei nähty luolamiehiä

J: Täällä on ollut nyt pari päivää suhteellisen hyvä ilma (lue: sataa vain silloin tällöin), joten ollaan otettu siitä kaikki irti. Ollaan turisteiltu nyt oikein olan takaa - käytiin Waitomossa vierailemassa kolmessa luolassa ja seuraavana päivänä käytiin moikkaamassa hobitteja Matamatassa.

Ensin oli tarkoitus käydä Waitomossa vaan kiiltomatoluolassa mutta siihen mukaan sai pakettihinnalla kaksi muutakin luolaa niin käytiin sitten katsomassa kaikki. Kiiltomatoluola oli noista ehdottomasti se upein. Oli ihan mielettömän näköstä katsella niitä kiiltomatoja pimeän luolan katossa - se oli ihan ku pieni tähtitaivas. Siellä ei saanut ottaa kuvia, joten matoja ette valitettavasti nää muuta kuin itse luolissa käymällä. Kiiltomatoluolakierros kesti n. 45 min, joista vietettiin kiiltomatoja katselemassa ehkä joku 10 min. Tuli pieni kusetuksen maku, mutta oli se silti hieno kokemus.

Kaksi muuta luolaa (Ruakuri ja Anarui) olivat melko samanlaisia keskenään. Historialtaan toki erilaisia. Me ei oikein tykätty Sofian kanssa siitä, että nää luolakierrokset oli opastettuja. Oltais ehkä mieluummin kierrelty keskenään ihmettelemässä, noi opastetut kierrokset oli vähä liian hidastahtisia meidän makuun. Nuo luolakierrokset olivat siinäkin mielessä vähän huonosti järjestetty, että oppaat olivat kaikissa kolmessa luolassa eri ihmiset ja he toistivat samoja asioita keskenään. Jouduttiin siis kuuntelemaan kolme kertaa, miten kalkkikivi muodostuu luolissa. Ei ehkä ihan rahanarvonen paketti mutta tulipahan käytyä eikä jää mietityttämään mitä luolissa olisi ollut! Jos olet käymässä Waitomossa niin suosittelen kuitenkin jättämään ehkä joko Ruakurin tai Anaruin pois. Jompikumpi näistä + kiiltomatoluola olisi meillekin riittänyt hyvin.

- Jenni

MAAILMAN YMPÄRI: Jälleen kuulumisia kuvien kera

S: Pakko hyödyntää hetkellisesti toimiva nettimme ja kertoa nopeasti jälleen kuvien saattelemana, että mitäs ollaan touhuttu.

Eteläsaaren pohjoisosassa Pictonissa meidät yllätti lämpö ja aurinko. Oltiin kuitenkin jo monta päivää ajeltu vesisateessa länsirannikkoa pitkin. Siirryttiin 12.päivä laivalla pohjoissaaren puolelle. Pohjoissaari oli aluksi pelkkää vesisadetta. Yötä päivää, jatkuvasti. Oltiin toinen yö Levinissä, missä mun kaveri oli aikoinaan vaihdossa, ja siellä onneksi hetkeksi sade hellitti ja päästiin kävelemään Arapaepae-lookoutille, jonne kaverinikin useasti kuulemma kapusi.

Meidän piti käydä Tongarirolla tulivuorimaisemia katsomassa, mutta ylläripylläri sato ja oli niin sumusta, että ei siellä mitään nähnyt. Lunta vaan pukkas yhtäkkiä päälle. Seuraava sateeton hetki oli Taupossa, jossa onneksi olikin sitten vähän tekemistä ja nähtävää, niin saatiin kelit hyödynnettyä. Käytiin katsomassa Huka Falls -koskea? Vesiputousta? En oikein tiedä mikä tuo oli, mutta lujaa tuli vettä kosken kaltaisessa paikassa :D Vesi oli upean turkoosin väristä ja näytti ihan porealtaalta.

Käytiin myös kävelemässä tunnin Craters of the Moon -kierros. En nyt osaa selittää oikeilla termeillä, kun en niitä ole selvittänyt, mutta paikassa tuli kuumaa höyryä maan alta ja siellä oli sellasia kraatereita, joiden pohjalla muta kupli kuumuudessa :D Tarpeeksi ymmärrettävää? Oli aika siistin näköistä. Varsinkin, kun koko paikka ilmaantu eteen ihan puskista. Maan alta kuului paikka paikoin tosi kovaa huminaa. On tää luonto vaan edelleenkin niin kovin ihmeellinen.

Ollaan käyty myös Waitomon tippukiviluolissa ja Matamatan Hobittilassa, mutta niistä kuvia myöhemmin!

- Sofia

MAAILMAN YMPÄRI: Kuvia matkan varrelta

S: Kuvapläjäys olkaa hyvät. Ihan ekana nyt se kuva meidän liikkuvasta kodista.

Oli vähän kylmä eräänä aamupäivänä kun lähdettiin liikkeelle. Tiet oli kuitenkin sulia (vanhemmat älkää kauhistelko, me ollaan kyl varovaisia!)

Jenni bongas Blue Pools -kyltin tienvarressa ja tehtiinkin ekstempore pysähdys ja käppäiltiin katseleen sinistä vettä. Matkalla oli niin kiikkura silta, että jalat vapisi ja elämä vilisi silmissä.

Sit poikettiin katsoon vesiputousta eri stopilla. Kuvaajaa eli mua kiinnosti enempi kivet. Tolla pysähdyksellä meijän auton ovet alko temppuileen, mut väkivalta oli ratkasu ja yli puolen tunnin sähläämisen jälkeen päästiin jatkaan matkaa.

Fox Glacierilla mentiin meren rannalle katseleen auringonlaskua, joka laski pilviin, joten ei katseltu sitä loppuun asti. Tehtiin taas jotain hurjaa: ostettiin helikopteriajelu. Mentiin helikopterilla jäätikölle, hilluttiin siel hetki ja tultiin takas. Ei se kestänyt kuin 20 minuuttia, mutta oli silti kiva kokemus. Jäätikkö oli upea, mutta itse ainakin tykkäsin enemmän helikopterilla ajelusta ja maisemien katsomisesta. Olin kyllä kauhusta kankeana ja kaikki onnettomuudet pyöri mielessä, mutta silti se oli siistiä.

Käytiin Lake Mathesonilla pikkusella käppäilyllä. Metsässä oli outoja saniaispuita.

Tänään satoi aika paljon. Yritettiin ajaa Arthur's Passiin, mutta todettiin melkein perillä, ettei kyllä enää jatketa matkaa hurjien teiden takia. Siellä oli kamala silta ja Kea-lintuja autojen kimpussa.

Sellasta tänne kuuluu!

-Sofia