Alcossebre, loput päivät

S: Vikojen lomakuvien aika!

Yhtenä päivänä iskä valmisti meille ruuaksi simpukkakeittoa ja keitettyjä artisokkia. Oltiin nähty artisokkapeltoja joka puolella, joten pitihän niitä maistaa. Ideana oli kuoria toi mötikkä lehti kerrallaan ja hampailla "vetää" lehden tyvessä oleva pieni möhnä suuhun. Lehtiä dipattiin voisulaan. Oli aika mitäänsanomaton maku kyllä tuossa kasviksessa. Tai en minä tiedä, mikä artisokka edes on :D Simpukkakeitto taas oli hyvää, vaikka suolaa vähän olikin lörähtänyt! Musta ja veljeni tyttöystävästä on huikeita kuvia kun hieman ehkä epäluuloisina tuijotellaan lautasiamme.

Eräänä päivänä kivuttiin auton kanssa läheisellä vuorella sijaitsevalle luostarille. Matka oli pelottava, sydän oikein jätti lyöntejä välistä. Sanotaan nyt niin, että ei hirveesti tunneta kaiteiden käyttöä Espanjassa. Etsittiin sieltä geokätköjä taas ja kyllä niillä poluillakin pelotti, vaikka olikin omin jaloin liikkeessä eikä henki ollut auton jarrujen varassa. Kamalaa touhua.

Kävimme päiväreissulla Valenciassa ja sekin automatka oli yhtä kuumotusta. Valenciassa kävimme Euroopan suurimassa akvaariossa Oceanographicassa. Siellä oli jos jonkinmoista merenelävää, ja mun paha mieli sen kun kasvoi. Oikeesti, siellä oli mursuja ja maitovalaita. Niin väärin. Tein lupauksen itselleni, että en enää ikinä astu jalallani yhteenkään akvaarioon, planetaarioon, eläintarhaan, sirkukseen, mihinkään tuommoiseen! //EDIT: Oon koko elämäni sanonu akvaarioita planetaarioiks. Mut planetaariois on tähtii ja planeettoja. Nauroin tälle nyt aivan liikaa :D//  En halua tukea kyseistä toimintaa ollenkaan. Kierreltiin Valenciassa hetkinen ja syötiin elämämme maukkainta suklaakakkua.

Tällaisia retkeilijöitä kun ollaan niin pitihän sitä yhtenä päivänä päästä vähän luontoonkin käppäilemään. Kohteena oli Penyagolosan luonnonsuojelualue, jossa joidenkin suomalaisten tekemän reittiohjeen mukaan käveltiin noin 10 kilometrin lenkki. Huiputettiin kyseinen Penyagolosan huippu. Oli aikamoinen kipuaminen, reidet ja peppu oli hieman hapoilla. Ylhäällä taas sai pelätä henkensä edestä, kun yhtäkkiä laella huomasi, että seisoo jyrkänteen reunalla. Pari harha-askelta ja siihen olisi tämänkin ihmisen harhailut maanpinnalla lakanneet. Polvet tutisten geokätkön kautta takaisin alas. Alasmenomatkalla nähtiin lauma villivuohia ja gemssejä, joista jälkimmäisen tarkkasilmäinen voi bongata viimeisestä (oikein hyvälaatuisesta) kuvasta.

Kaikin puolin reissu oli oikein mainio! Säät suosivat, viimeisenä päivänä vähän sateli, mutta se ei oikeastaan kauheasti haitannut. Arkeen on tietenkin ollut taas tosi vaikea palata, varsinkin kun tää arki on mitä on, mutta kyllä tää tästä taas. Katse kohti seuraavaa reissua! 

-Sofia