Me vuokrattiin meidän pikkanen auto SADcarsin kautta eikä oo mitään pahaa sanottavaa tästä firmasta. Kaikki sujui hyvin. Ilmanpaineet piti tsekata autosta reissun loppupuolella, mutta Jennin opetuksen ansiosta osasin sen tehdä. Me otettiin myös kaikki maailman vakuutukset, koska ihan nyt oman googlettelun perusteella tuli todettua et jos jossain se kannattaa niin Islannissa. Hiekkamyrskyyn joutuminen on huonoa tuuria, mutta se mahdollisuus on olemassa, joten kannattaa sitä maksaa vähän ylimäärästä varoiksi, kuin löytää ittensä maksamasta kauheita summia, jos jotain sattuukin.
Mua etukäteen vähän jännitti, miten ajaminen sujuu. En oo kaikista varmin kuski, vaikka en kyllä myöskään luonnehtisi itseäni epävarmaksikaan. Ei vaan tule ajettua kauheasti enää, niin tuntuma on ehkä vähän hakusessa. Meillä kävi hassusti, että kumpikin oli ajatellut, että toinen alottaa ajamisen lentokentältä :D Mä sitten sain sen nakin itselleni, koska automaattivaihteinen auto ei oo mulle mitenkään uus juttu.
Ajaminen osottautui todella helpoksi. Saaren tosiaan kiertää päällystetty 1-tie, joka oli oikeastaan koko matkalta hyvässä kunnossa. Ihan muutama pätkä on hiekkaa. Tie on paikka paikoin semikapea ja kaiteita saarella ei kyllä harrasteta, mutta meidän ipana-auto oli niin pikkunen, että hyvin maihtu kaistalleen :D Pikkunen auto oli myös kätevä, koska nähtävyyspaikoilla ei ollut oikein kunnollista pysäköintiä, joten oli kätevää, että auton sai melkein paikallaan ympäri. Suurin sallittu nopeus on 90 ja hiekkateillä 80, mutta hiekkatiet on kyllä siinä kunnossa, ettei ainakaan meidän autolla olisi noin lujaa voinut mennä. Välillä 90 tuntui turhan hitaalta, mutta pääosin oli oikein hyvä nopeus, joskus vähän turhankin nopea. Islantilaiset itse ei sitä oikein noudata, mutta ne menkööt ohi joilla kiire on.
Islannissa on muuten liikenne aika samanlaista kuin Suomessa, mutta kapeat, yksisuuntaiset sillat erottuivat joukosta. Uudessa-Seelannissa oli aina selkeästi merkitty kumman pitää väistää, mutta Islannissa se väistää, joka on vikana sillalle menossa. Tää aiheutti välillä hämmennystä ja kerran jouduttiinkin pakitteleen takasin päin (vaikka ehdottomasti eessä olevan auton olis pitänyt, koska me oltiin jo selkeesti yli puolenvälin tulossa, hmph). Yhteen yksisuuntaiseen pitkään tunneliinkin törmättiin, se oli aika kuumottavaa. Meeting pointeja oli kuitenkin muutaman kymmenen metrin välein, joten kyllä touhusta selvisi, mutta oli se jännää.
Todettiin, että islantilaiset ei oikein harrasta kylttejä. Ihan omituisella logiikalla oli jotkut nähtävyydet merkattu ja jotkut ei. Ruppaniin kirkkoihin, joita ei ees löytänyt, saattoi olla kyltti, mutta isoihin vesiputouksiin ei. Eli jos jotain reissua varten kannattaa tehdä taustatutkimusta niin Islantia. Meillä oli offline-kartta, johon oli merkattu paikat, joissa halutaan käydä. Toki paljon näkee, vaikkei mitään etukäteen tutkisi, mutta meillä olisi omista kohteista jäänyt puolet näkemättä, ellei oltaisi niitä etukäteen selvitetty. Kaikki päätieltä poikkeavat tiet eivät myöskään ole välttämättä kovin hyvässä kunnossa, joten turhia mutkitteluja ja kiertoreittejä ei senkään takia kannata harrastaa.
Islanti on myös maa, jossa säähän kannattaa suhtautua pelonsekaisella kunnioituksella. Meille tuli varotusviestit autovuokraamolta, mikä oli kiva, mutta oltiin kyllä itsekin naama sääennustuksissa aika tehokkaasti. Pelkät sääennustukset ei kerro vielä mitään, vaan on tarkkailtava myös varoituksia! Esimerkiksi Mývatniin ajaessa me oltiin tuulivarotuksen rajamailla, mikä oli ihan hyvä tieto. Oli myös hyvä tarkistaa, ettei tuuli muutu hiekkamyrskyksi. Länsiosan niemeen ajettiin keltasen tuulivarotuksen aikana ja ohje oli, että pienten ajoneuvojen kannattaa olla varoillaan. Saaren pohjoisosassa ollessamme tuli varoitus, että etelässä on niin kova tuuli, että kannattaa lykätä reissua. Eli ihan oikeasti pitää ottaa sää tosissaan ja olla valmis muuttamaan suunnitelmiaan!
Kannattaa myös varautua kaatosateessa ajamiseen. Ja se tuuli on kova, vaikkei olisikaan vielä varoituksen arvoinen. Maltti on valttia! Lampaat myös hyppii välillä tielle ihan miten sattuu, joten niihin pitää suhtautua kuin poroihin Suomen lapissa.
Mutta noin muuten sanoisin, että ei sitä ajamista olisi kannattanut pelätä. Meillä meni vielä hyvin, kun kumpikin oli kuski, joten ei tarvinnut puuduksiin asti itse ajaa. Vaihdeltiin tunnin parin välein ja se oli hyvä taktiikka. Pimeällä meidän ei tarvinnut ajaa ollenkaan, kun oltiin niin ajoissa aina perillä. Näkihän tuolla turisteja, jotka pysähtyivät ihan omituisiin, välillä vaarallisiinkin, paikkoihin, mutta jos normaalisti osaat Suomessa ajaa autoa ja olla ihmisiksi sen kanssa, niin pärjäät Islannissakin.
- Sofia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristäisivät päivääni :)