ISLANTI: lentokentältä Westmannasaarten kautta Kirkjubæjarklausturiin

Moi!

Mä oon palannut Islannista ja mä oon täynnä intoa. Oli ihan huikea loma! Aivan huikea. Yksinkertaisesti huikea. Olin siis lapsuudenystäväni Erikan kanssa 11 päivää (oikeastaan 10, koska lennettiin pois jo aamulla niin ei sitä lasketa) reissussa. Napattiin lentokentältä auto alle ja ajettiin koko saari ympäri muutaman mutkan kautta. Ajattelin jakaa nää reissupostaukset nyt sillain, että parin kuvapläjäyksen kera kerron ihan yleisesti, että missä mentiin, mitä tehtiin ja mikä oli fiilis. Sit yhessä postauksessa voisin käsitellä autolla ajamista tuolla, koska sellasista postauksista on mulle itelleni ainakin hyötyä muiden blogeissa. Sit jos juttua vielä riittää, niin läpätän jotain. Varotan jo nyt, että juttua saattaa muutenkin riittää. Sellasta ärsyttävää hehkutusjuttua, mutta nyt minä hehkutan kun on aihetta.

Me oltiin tosi hyvin suunniteltu etukäteen, mitä tehdään. Oli karttoja ja oli merkintöjä. Majotuksetkin oltiin paria yötä lukuunottamatta varattu etukäteen. Kaikki meijän majotukset oli joko pikkusia mökkejä, joissa oli vaan sängyt eli pisulle ja pesulle piti mennä yhteisiin tiloihin tai sitten guesthouseja, jotka oli musta aika hostellimaisia, paitsi paljon kivempia. Ne oli siis taloja, joissa oli monta makuuhuonetta ja yhteisinä tiloina keittiö, olkkari ja pesutilat. Meillä kävi järjetön munkki majotusten kanssa, koska ne kaikki oli ihan mainioita! Ne oli myös tosi hyvien välimatkojen päässä, mikä oli kyllä aika tuuria, ei me siihen mitenkään järjettömästi aikaa tuhlattu suunnitellessa. Yks yö nukuttiin tutun luona ja yks majotus saatiin lennosta halpaan hintaan, joten ei tarvinnut nukkua autossa. Harvoin sujuu kaikki näin sutjakkaasti.

Ekana päivänä saavuttiin iltapäivällä mestoille ja pienen kuumotuspaniikin jälkeen lähdettiin ajeleen. Minä ajoin ja se oli heti kivaa! Erika oli tutkinut, että Islannin jänniä lintuja lunneja näkee parhaiten etelässä olevalla Westmannasaarella, joten me oltiin buukattu lautta sinne ja oltiin eka yö siellä. Lauttaa odotellessa löydettiin upea musta ranta ja tutkittiin sitä.

Unien jälkeen lähettiin kiipeen korkeelle vuorelle ja kyllähän niitä lintuja siellä näkyi! En jotenkin uskonut, että muka oikeesti niitä nähtäisiin, mutta juku vie, nähtiin vaikka kui monta! Niin läheltä, että kalasaalis näky suussa. Lunnit ei muuten niele ja yrjö kaloja sillain kun monet muut linnut, joten ne voi pyydystää vaan tietynlaisia sinttejä (en nyt muista nimee), koska ne ne saa nokassaan hyvin kannettua pesään. Nää sintit on kuolemassa, koska ilmastonmuutos, ja se tarkottaa, että lunneillekin tulee ikävät oltavat! Nyyh :(

Palattiin pääsaarelle ja lähettiin ajeleen saaren ympäri kiertävää 1-tietä! Matkalla nähtiin parit vesiputoukset. Ei herättänyt suuria tunteita, koska ne oli täynnä turisteja, ja me kumpikin ollaan vähän sitä mieltä, että vesiputous vaatii jotain muutaki ku lujaa suoraan alas tulevaa vettä et se olis vaikuttava. Tai onhan ne vaikuttavia, mutta sellaseen vou-ilmiöön tarvii vähän enemmän työtä.

Yks ehdoton juttu, mitä ootin, oli rannalla makaava lentokoneen raato. En oikein tiedä, miks se siellä on, mutta se on näyttänyt jännältä kuvissa. Sinne piti kävellä n. 4 km suuntaansa aivan järkyttävän tylsää hiekkapeltoo. Ei juma meinas päässä raksua. Sit se raato tönötti siellä. Ei ollut ihan sellasta, kun olin hienoissa kuvissa nähnyt. Paikka on tullut turistien tietoisuuteen ja sen kyllä huomas. Oltiin raahattu lounas mukanamme (nuudelia) ja vedettiin se naamariin kaatosateessa, napattiin raadosta kätkö ja alotettiin vaellus takasin. En ehkä suosittele tota kohdetta, se on varmasti menettänyt hohtonsa ajan kuluessa. Ei kuitenkaan harmittanut, koska matka oli niin huvittavan tuskanen, että naurettiin vaan siinä vesisateessa tallustellessamme.

Vìkin musta ranta käytiin myös katsomassa, mutta siellä oli myös liikaa turisteja. Onneks tiedettiin, että turistivirta vähenee mitä pidemmäs mennään, oltiin vielä liian lähellä Reykjavikiä. Meidän ekana päivänä löytämä musta ranta oli sitä paitsi paljon hienompi. Koko eteläosa saaresta on myös mustaa rantaa, joten en mä nyt tiedä, miksi just tonne Vìkiin pitäisi itsensä änkeä.

Islanti on siitä jännä, että maisemat vaihtelee ihan sikana. On pelkkää tasasta hiekkaa, preeriamaista heinikkoa, laavapeltoa ja sitten yhtäkkiä vuoria ja jopa jäätikkö! Sama maisema voi jatkua kilometritolkulla, mutta vaihtuu ihan sormia napsauttamalla. Laavapelto oli meistä kaikkein jännintä, se oli niin erikoista.

Seuraavassa postauksessa kerron Kirkjubæjarklausturin upeasta kanjonista!

- Sofia