lauantai 26. elokuuta 2017

MAAILMAN YMPÄRI: Mikäs nopeusrajotus täs nyt olikaan?

J: Camper van on nyt palautettu turvallisesti ja naarmuitta Aucklandiin ja me selvittiin hengissä reilusta 5000 ajetusta kilometristä. Välillä kyllä tuntu siltä, että tää jää viimeseks reissuks (mut äiti me ollaan nyt ihan kunnossa, ei jälkikäteen tarvi murehtia) mutta ei tuo ajaminen nyt suurimmilta osin hirveän vaikealta tuntunut. Mä olin meistä kahdesta se kuski ja olin sitä ihan omasta tahdostani - oon aina nauttinut ajamisesta. Toki siinä jäi paljon maisemia näkemättä kun välillä joutui keskittymään ajamiseen ihan todenteolla. Ei se kuitenkaan jäänyt harmittaan, koska upeita maisemia tuli muutenkin nähtyä ja ajaminen oli ihan mielettömän kivaa (ainakin melkein aina, loppupuolella rupes jo vähän tympiin).



Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottu yllättävän nopeasti. Mä panikoin etukäteen, että miten se onnistuu, miten tajuan pysyä tien vasemmalla puolella ja kääntyä oikein kun koko pienen ajokortti-ikäni oon ajanut oikealla puolella. Turhaan olin kyllä sitä panikoinut sillä hyvin se mun mielestä sujui alusta asti. Okei, aluks oli vähän vaikeuksia löytää se auton oikea kohta siltä vasemmalta kaistalta. Tuntu, että ajo koko ajan liian paljon vasemmalla eli melkein ojassa. Pyysinkin aina Sofiaa huomauttelemaan kun moikkaan liikaa valkosta viivaa tien laidalla ja kyllä se oikea paikka rupes siitä sit aika pian löytyyn. En tiedä, mistä mahto johtua, että sitä väkisin halus ajaa liian paljon vasemmalla. Olishan se paljon enemmän järkeenkäypää jos olis halunnut ajaa siellä oikealla puolella mihin on tottunut. Vaikka olis se kyllä tuntunut todella oudolta jos jostain syystä olisin päätynyt tien väärälle puolelle ajamaan kun ratti ei olisi ollut keskiviivan vieressä. Summa summarum - vasemmanpuoleisen liikenteen kanssa ei ollut niin paljon ongelmia kun oli etukäteen ajatellut.

Uuden-Seelannin tiet (varsinkin Eteläsaarella) oli välillä melko haastavia mutta mä näin ne enemmänkin hauskoina kuin pelottavina. Toki välillä tuli sellanen tunne, että sussiunatkoon nyt ollaan korkeella ja lähellä reunaa! Niitä pitkiä, mutkasia ja korkeita vuoristoteitä oli kuitenkin todella hauska ajella. Ei ruvennut tylsistyttämään missään vaiheessa. Tykkäsin muutenkin ajaa Eteläsaarella vuoristoteillä paljon enemmän kuin Pohjoissaarella. Pohjoissaarella oli ihan törkee tuuli koko ajan ja se heitteli autoo miten sattuu ja tällöin ne pienet kuolemanpelotkin nosti päätään. Pohjoissaarella tiet oli myös enemmän moottoritiemäisiä eli paljon pitkää ja tylsää suoraa.

Välillä jouduttiin myös oikein Sofian kanssa pähkäilemään, että miten hitossa jotkut risteykset oikein toimii. Täällä ihan oikeesti vois olla tarvetta suomalaiselle insinööriosaamiselle - risteykset täällä on välillä niin omituisia, että niihin on oltava joku järkevämpikin ratkaisu!



Tästä ajokokemuksesta sai kyllä paljon varmuutta omaan ajamiseen ja nyt voi hyvillä mielin ruveta suunnitteleen road trippiä Amerikkaan road 66:lle!

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristäisivät päivääni :)