Airlie Beachilla vietettiin siis kaksi yötä. Ekalle päivälle oltiin varattu sellanen päivän "risteily" (se oli kylläkin enemmän vähä niinku joku kruisailu). Risteily sisälsi käynnin Whitehavenissa, joka oli kyllä kaunein ranta, jota oon päässyt elämäni aikana todistamaan. Turkoosia, kirkasta vettä ja sahanpurumaista, valkoista hiekkaa. Se hiekka piti kävellessä sellasta ihmeellistä ääntä (Sofia sano, että pieruääni mutta Sofialla taitaa olla aika omituiset pieruäänet koska olen eri mieltä). Vietettiin siellä rannalla muutama tunti, kunnes jatkettiin matkaa speed boatin kyydissä kohti snorklausmestoja.
Snorklausta kokeiltiin kahdessa eri paikkaa. Oltiin eka Sofian kanssa sillain että HELL NO. Snorklauspaikalle mentiin pikkuveneellä sieltä meidän speed boatilta ja sieltä snorklauspaikalta oli sitten tarkoitus uida takaisin sinne speed boatille. Öööööö, uinti tyyliin avomeressä? Ei ei ja ei. Oltiin aika paniikissa ja meinattiin eka jättää väliin (minä varsinkin). Meidän opas oli kuitenkin ihan huipputyyppi ja ylipuhui meidät kokeilemaan. Siellä me sitten snorklailtiin ja katteltiin koralliriuttaa. Riutta oli osaks kärsinyt viikkoja sitten riehuneen syklonin takia, mutta oli se silti aika kaunis. Kannatti voittaa pelot. Se toinen snorklauspaikka olikin sitten täynnä mitä ihmeellisimpiä kaloja. Hirveesti eri värejä. Kalojen koko vaihteli semmosista puhelimen kokosista 60-kilosiin möhkäleisiin. Vähän siinä tuli sellanen pakokauhu kun isot kalat tulee kohti mutta oli se silti todella hauskaa. Onneks ei sentään hait uinut vastaan.
Mutta nähtiin valaita!! Siis ihan mieletön fiilis kun opas huutaa että "whale"! Kaikki nousi pystyyn hämmästeleen (tää kohtaaminen tapahtu kyllä siis ihan jo kun oltiin veneessä) ja nähtiin pari valaan selkää. Siellä oli vauvavalaskin! Nämä oli ryhävalaita ja ne tulee kuulemma aina heinä-, elo- ja syyskuun aikana Antartikselta tänne trooppisemmille vesille tuottamaan maitoa ja synnyttämään. Siinä tuli ekaa kertaa sellanen onni-itku. Mulla oli muutenkin tuolla speed boatilla jotenkin tosi onnellinen olo. Oli niin mahtavaa vaan kruisailla siellä merellä auringon paistaessa ja meriveden roiskuessa päin. Siinä tuli sellanen olo, että tällasta tän reissaamisen pitää olla. Kokemuksien keräämistä.
Kokemuksia tulikin aika mukavasti lisää seuraavana päivänä kun me jumankauta hypättiin tandem-laskuvarjohyppy! ME, kaksi korkeanpaikankammoista, noustiin monen kilometrin korkeuteen ja hypättiin sieltä tyhjyyteen. Ette voi uskookaan, mikä fiilis! Yritän kuvailla sitä: IRHGFOUAHERÅUFGHAWEPURHPWGL!!!893874YFNPQWANFKN !!!!!! Pelotti ihan hemmetisti, mutta pahinta koko jutussa oli se odottaminen. Meidän piti lähteä hyppypaikalle klo 12 mutta se viivästyi ja ne pari tuntia odottelua oli kyllä yhtä tuskaa. Okei, vielä tuskasempaa oli se tilanne kun istu siinä koneen oviaukossa jalat tyhjänpäällä. Ei siinä onneks kauaa ehtinyt kauhistelemaan kun oltiin jo matkalla kohti maata. Se vapaapudotus oli ensin ihan kamala järkytys ja kuolemanpelko oli pari sekuntia aika suuri mut sitten siihen tottu ja rupes jopa nauttimaan tilanteesta. Parasta oli kun ohjaaja avas sen varjon ja ruvettiin liitelemään ja katselemaan maisemia. Maahan laskeutuessa oli kyllä niin itsensä voittanut fiilis, että sitä ei varmaan kovin monesti elämänsä aikana pääse kokemaan. Mun ohjaajakin sanoi mulle, että on kateellinen mulle koska hän ei enää pääse kokemaan tota tunnetta kun hyppää ekan kerran. Ei ne hypyt oikein varmaan enää jännitäkään kun hyppää yli 10 hyppyä päivässä.
Voin kertoo, että oli meinaan kaks unohtumattominta päivää ainakin mun elämässä. Airlie Beach tulee jäämään muistiin loppuiäksi.
- Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristäisivät päivääni :)