maanantai 7. elokuuta 2017

MAAILMAN YMPÄRI: Aavekaupunki Christchurch

J: Hellurei ja hellät tunteet multakin pitkästä aikaa! Teen ihan oman postauksen meidän ekasta kaupungista Uudessa-Seelannissa - Christchurchista, ihan vaan sen takia ku se oli kyllä todella kummallinen kaupunki. Postaus nyt tulee hieman myöhässä kun onhan siitä nyt jo huima viikko aikaa kun siellä oltiin mutta ei anneta sen haitata.





Kaupungin kummallisuus johtunee siitä, että siellä oli vuonna 2011 aika paha maanjäristys, joka vei 185 ihmiseltä hengen (joissain lähteissä lukee 186) ja romutti lähes koko kaupungin. Meidän mielestä oli kyllä todella omituista, että maanjäristyksestä on aikaa jo noin kuusi vuotta ja silti kaupunki näytti vielä siltä, että maanjäristys olisi tapahtunut ihan lähivuosina. Toki rakentamisessa menee aikaa ja rahaa mutta tuntui se silti kummalta. Sofia olikin jostain lukenut, että maanjäristys on ollut hyvä tapa houkutella turisteja. Saattaapi siis olla, että joitain kohteita on jätetty korjaamatta ihan sen vuoksi, että turisteilla on pällisteltävää.

Monessa paikassa kerrotaan, että Christchurch on englantimaisin kaupunki Uudessa-Seelannissa ja oltiin kyllä myös sitä mieltä. Kaikki rakennukset (joista ei nyt valitettavasti ole kuvia) ja sellanen yleistunnelma oli hyvinkin brittimäinen. Yksi koulurakennus oli ihan suoraan kuin Harry Potter -elokuvista.






Christchurchissa oli kyllä aivan huikeeta katutaidetta, josta tän postauksen kuvatkin koostuvat. Graffiteja oli joka puolella ja ne oli vähän eri luokkaa kuin Tampereen rautatieasemalla. Enpä kyllä keksi tällä hetkellä muuta syytä käydä Chirstchurcissa kuin tuo katutaide.

Tuonne pitää kyllä mennä muutaman vuoden päästä uudelleen, jotta näkee onko kaupunki edelleen yhtä tyhjä ja kesken kuten tällä hetkellä. Kierrettiin kaupunkia semmoisella pikkusella ratikalla, jonka kuski kertoili, kuinka joka puolelle rakennetaan uutta ja kuinka monet liikkeet ovat juuri avanneet ovensa. Ehkäpä Christchurch (tai jeesuskirkko kuten me Sofian kans sanotaan) alkaa pikkuhiljaa heräämään kuolleista.

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Oiskohan tohon uudelleenrakentamisen hitauteen vaikuttanu jälkijäristysten määrä? Christchurchissa on kuulemma sen 2011 järistyksen jälkeen ollu yli 10 000 maanjäristystä, ja ihan hitostihan sieltä muutti porukkaa pois (ihan ymmärrettävästi..). Mut toivottavasti alkais olla parin vuoden päästä jo takas elossa!

    VastaaPoista
  2. Oho, olis vissii pitäny ottaa enemmän selvää kun en tienny et siellä noin paljon on sit vie jälkijäristyksiä ollu! Toivottavasti herää eloon, vaikutti kyllä siltä että siitä tulee vielä kiva kaupunki!

    VastaaPoista

Kommentit piristäisivät päivääni :)