MAAILMAN YMPÄRI: Meikitön takkutukka

S: Mä naureskelin herättyäni ja peiliin katsottuani, että oon aika hyvin saavuttanut tässä parin viikon kotikotona hengailun aikana sellasen rennon meikittömän takkutukka -lookin. Sit naurahdin ääneen, kun tajusin, että eipä tää kyllä paljoo normaalista poikkee. Hiusharja ei oo asia, jonka usein mun kädessä näkee ja meikkiäkin läimin sillon ku on pakko nähdä ihmisiä.

Jos siis ulkonäöllisesti ei oo tapahtunut tietynlaista reissuun valmistautumista, niin asenteessa ja olemisessa sitten taas on! Ei oo tarvinnut tehdä mitään. Vaikka oon kyllä paljon touhottanut ja auttanut porukoita kotitöissä, kun niitä tälleen alkukesästä maalla riittää, mutta ne ei oo samalla tavalla mulle velvollisuuksia, kun hommat Tampereella oli. Ei oo esseen deadlinea kahen päivän päästä eikä oo pakko ottaa työvuoroo vastaan, kun en oo pitkään aikaan ottanut. Mulle ei enää tule niitä työtarjouksia!! Aivan uskomattoman ihanaa, että puhelin on hiljaa. Opin vihaamaan mun  normitekstareiden merkkiääntä. Ei saa ymmärtää mua väärin, en oo kiittämätön siitä, että mulle oli kaheks vuodeks töitä tarjolla! Tää reissu ei olisi mahdollista ilman niitä. Mutta toisaalta, vikaa vuotta en olisi töissä enää ollutkaan ilman reissua. Mulle töiden ja koulun yhdistäminen ei oikein toiminut ja syksyllä en aiokaan palata takas siihen. Ainakaan samoissa merkeissä.

Isoin asia, mitä reissulta ootan, on vapaus. Vaikka meillä on paljon aikatauluja, joista pitää pitää kiinni ja paljon tekemistä, niin reissu on kuitenkin loma. Se on loma, joka me kumpikin ollaan ansaittu. Ja jota me tarvitaan. Reissussa saa nukkua päikkärit ilman huonoo omaatuntoo. Siellä saa valvoo koko yön ilman et siitä joutuu kärsiin. Siellä voi herätä ennen auringonnousua ilman että se on suunnatonta tuskaa, koska iltapäivällä voi nukkua. Siellä voi lukea niin paljon kirjoja, koska on aikaa. Jenni ihana tajus tän  vasta sen jälkeen, kun olin sen sille sanonut, ja nyt sekin ihan innoissaan odottaa kirjakauppoja ja uusia kirjahankintoja. Oon niin ilonen ja ylpee.

Mä en lupaa, että päivitetään ahkerasti blogia. Mutta mä lupaan, että me yritetään. Mä toivon, että jaksettais kirjotella tänne, koska reissua vartenhan tästä yhteinen tehtiin. Katsotaan miten käy! Nyt mä kuitenkin siirryn sohvalle teekupin kanssa ja tuijotan kelloa ja käsken sen liikkua lujempaa.

HUOMENNA!

-Sofia